Sivut

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Swing Baby, rapujuhliin!

Meissä (koti)äideissä on yhtäläisyyksiä. Tykkäämme istuskella hiekkalaatikon reunalla ja jutella tärkeistä asiosta, kuten vauvan hampaiden puhkeamisesta ja vaippojen sisällöstä, taaperon unikoulusta, leikki-ikäisen uhmaiästä ja omasta univajeesta. Puhumattakaan huikeista synnytystarinoista, joita kertoillaan vähän kuten kalavalheita ;). Joskus tämän kaiken voi yhdistää kynsienlakkaamiseen, kuten minä ja ystäväni teimme keskiviikkona. 
Jos tarinat, joihin liittyy lapsia, eivät kiinnosta pätkän vertaa, rullaa pikana alas ja kurkkaa vain kuvat ;P.


Tässä siis päivän aikaansaannos merkittävän haastavissa olosuhteissa:




Ystäväni lakkasi kyntensä China Glazen Swing Baby -lakalla, joka oli juuri oikea väri tulevan viikonlopun rapujuhlavaatetukseen. Sillä välin minä vahdin talossa vaeltavien kahden leikki-ikäisen ja kahden taaperon touhuja. Kolme kerrosta lakkaa peitti riittävästi. Tarkoituksena oli leimata kärkiin jotain Konadilla. Päädyimme kuitenkin olosuhteiden ohjaamana tarroihin. Kynsien lakkaamisoperaatioon kului rutkasti aikaa, nuhaisia neniä, räkää äitien paidanhelmoissa, pari kinastelun ratkomista, yllättäviä vaippahasardeja ja vähän kakkaa lattialla ja paidan hihassa ;D. 




Silti saimme yhteistuumin aikaan näin komeat kynnet perhos- ja kiemuratarroilla :). Samalla kerkesimme raportoida, päivittää kuulumiset, suunnitella rapujuhlia, ihastella kenkiä ja kynsilakkoja sekä juoda makoisat päiväkahvit. Puhumattakaan lapsikatraan syöttämisesta, juottamisesta, vaipottamisesta ja vahtimisesta. Onneksi meillä äideillä on lonkerot käsien tilalla ;). Enkä nyt tarkoita mitään juomatölkkejä :P. 


Kiitos Ässä kynsienlainasta ;).




Tarrat on muuten eBaysta peräisin :). Mitäs tykkäät?


Ps. Toivottavasti kaikki ymmärsivät kirjoitukseni ironisen sävyn. Tämä ei ollut osoitettu kenellekään ja vitsiähän minä vain :). Kaipa sitä jokainen saa jutella itselle tärkeitä asioista, eikö niin :)).

4 kommenttia:

  1. Itselläni ei edes ole omia lapsia, mutta jo pelkkä lapsenvahtina yhdelle 2v:lle työskentely aiheuttaa sen, että pottajutuista ja päiväunista muille turinoiminen tuntuu ihan normaalilta - ja sitten ihmettelen, kun muut ei jaksa kuunnella mua.. o.O

    Tosi kauniit ja simppelit kynnet saitte aikaiseksi - kauniin sävyinen tuo Swing Baby!

    VastaaPoista
  2. Ihan huipputeksti.. Kuulostaa niin meidän perheen normiarjelta.. Tukka voi olla likainen ja kakkaa voi olla paidanhelmassa.. mut kynnet pitää olla kunnossa ;)

    VastaaPoista
  3. Tutun kuuloisen menon seurauksena kauniit kynnet =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille :). Kynsien omistajakin varmaan hymyilee :)).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...