Sivut

tiistai 30. lokakuuta 2012

Rusettipuolikuut

Lakka numero 2 kirppistilauksessani oli NfuOh #61, se hopeinen ihqihana hologrammilakka. Hololakkoja on pursunut joka tuutista viime kesänä ja syksynä ja siksi mulla seisoo laatikossa kolme Flormarin holoa, joita en edes oo swatchannut ähkyn takia. Muutkin pari hololakkaa on jääneet käyttämättä, joten tässäpä oiva aasinsilta ostaa yksi lisää, hah.

NfuOh-hololakkoja mulla on vain yksi ennestään: #62, se beigensävyinen vaimikälie. Näitä huolisin kuitenkin lisää ihan vain sen takia, että Nufun pullot on niin älyttömän hienoja. Näitä voisin ripustella seinille koristeeksi, jos muut pullot piilotankin laatikoiden sisään (sanoo Sannu, joka eilen alkoi ääneen haaveilemaan omasta pikku kynsistudiohuoneesta).

No mutta asiaan. Tässä puolikuumanikyyri, jossa koristeena rusetteja:


Teippasin "reiänvahvistimilla" kynnen tyvet ja lakkasin kaksi kerrosta #61-lakkaa. Halusin jättää puolikuut tällä kertaa nakuksi, kun en ollut moista aiemmin tehnyt. Mustalla koristelulakalla taas vaihteeksi muutaman kerran huiskis ja päällyslakka päälle. Avot.


Ja voi viideo tuota ArtClubia. Yritin, todella yritin saada ohutta viivaa aikaan, mutta joko koristelulakkani on kovasti ohentimen tarpeessa tai sitten hololakan pinta on omituinen, kun viivat ei meinanneet millään tarttua kynteen kuin paksuina klimppeinä. Argh >:/. Ehkä olisi aika kaivaa akryylimaalit taas esiin. Miten niiden kanssa pelaaminen tuntuukin muka niin työläältä...?


Oi katsokaa nyt tuota hologrammiefektiä alla olevassa epätarkassa kuvassa! Sateenkaaria kynsissä <3! Mikään hololakka ei taatusti vedä vertoja Nufujen efektille. No ehkä Make Up Storen lakat melkein? Sivellin tässä lakassa oli sen sijaan sieltä. Ja syvältä. Pörröttynyt lakkajemmari, mokoma. Tultiin kuitenkin toimeen sen verran, että tää lakka saa jäädä meille asumaan :).


Malli näihin kynsiin on täältä :).


Mitäs pidät näistä nakupuolikuista?


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Jäniksiä. Muttikkapiivakkaa.

Näin tuumasivat rakas aviomieheni sekä ipanalaumani 2-vuotias keskimmäinen, kun tiedustelin, miltä piirrokset kynsissäni mahtavat heidän mielestään näyttää. Kyllä. Jäniksiä ja mustikkapiirakkaa. Tämä kuvaa aika hyvin sitä, millainen on piirustusteni taso. Jep.

Muttikkapiivakkaa?

Niin kuin oon kertonutkin, oon kovasti kiinnostunut tekemään kynsiin helppoja maalauksia, joiden ei tarvitsisi olla "ihan justiinsa". Vähän huishais-viivoja ja näyttävät kynnet olisi valmiina. Aiemmin tekemäni statement-kynnet oli tätä kastia parhaimmillaan. Törmäsin eilen googletellessani tällaiseen kuvaan, josta halusin tehdä ulkomuistista oman kokeiluni. Tiesin juu jo ennalta, etten noin nättejä ja siistejä osaa tehdä, mutta jostainhan se harjoittelu on aloitettava... Täytyy sanoa, että hieman hihittelin itsekin, kun työni päätteeksi avasin tuon mallikuvan uudelleen tehdäkseni pientä vertailua, miten onnistuin ;).

Punanaamaisia jäniksiä, joilla on vihreät korvat?

Vasenta kättä näpersin pienellä dotting toolilla kuin iisakin kirkkoa. Oikean kanssa nappasin (vasempaan eli heikompaan) käteeni pienen pensselin ja suihkun viivoja sinne tänne. Ja kappas, oikeasta kädestä tuli huomattavasti... hmm... miellyttävämpi!

Mansikoita sormien päissä?

Näihin kynsiin käytin:
  • OPI DS Reserve, kärjissä epämääräisesti huiskaisten kaksi kerrosta
  • China Glaze Liquid Leather, mustat ääriviivat dottarilla ja pensselillä
  • Color Club Art Club, valkoiset ääriviivat
  • China Glaze Cha Cha Cha, vihreät terälehdet
  • Seche Vite, päällyslakka


Kauempaa katsoen nämä kynnet on ihan nätit ja näyttävätkin siltä, miltä oli tarkoitus.

Miltäs nuo piirrokset sinusta näyttävät? ;D

(saa kertoa rehellisesti, mutten vastaa omista, hormonihuuruisista vastauksistani ;)... buahahahaa)



perjantai 26. lokakuuta 2012

Full Spectrum ja LeaLac B-laatta

Ostin ekaa kertaa elämässäni blogikirppikseltä lakkoja ja oikein kolme kappaletta kerralla. Tässä niistä yksi, aivan ihana China Glaze Full Spectrum, joka on viime kevään Prismatic-kokoelmasta. 

En oo oikein ehtinyt perehtyä uusiin lakkakokoelmiin, ehkä senkin takia, että kaikki "ylimääräinen" raha on uponnut pikkuherran kerrassaan ihaniin vaatteisiin. Niitä on tietenkin todella perusteltua shoppailla, koska eihän pientä miestä _voi_ pukea siskojensa vanhoihin pinkkeihin, eihän ;D. Niin, siis siksi tämäkin kokoelma meni multa vähän ohi ja nyt kun tämä lilasävyinen Full Spectrum osui kohdalle, en voinut muuta, kuin sormet ristissä naputtaa Annielle meiliä, että Sannu tahtooooo :).


Lakassa on lila pohjaväri ja siinä on monenväristä ja -muotoista glitteriä joukossa: ainakin kultaista, hopeista, sinistä, pinkkiä ja vihreää. Laitoin lakkaa kaksi kerrosta ja se riitti täyteen peittävyyteen. Tykkään tästä lakasta tosi paljon! Se on hempeä, mutta kimaltava :). Oon tosi tyytyväinen, et Annie halusi tästä eroon, hih.

Tilasin taannoin myös Papun löydöksen, LeaLac B -laatan täältä
Tässä laatasta vähän kehnoa kuvaa...



Siinä on kivoja ja ennen kaikkea suuria kuvia. Riittää pitkille ja leveillekin kynsille hyvin. 

Leimasin sydänkuviolla kuuteen kynteen. Aattelin, että jos laitan leimat kaikkiin, mulla on silmät sikkuralla omia kynsiä katsellessa. Höpsis. Hyvin ois voinut leimata kaikki, mutta jäipähän etusormiin ja pikkurilleihin enemmän näkyviin tuo kaunis lakka.

Laatta toimi moitteetta, samoin kuin Magnon XL-leimasin. Aina ja joka kerta <3. Leimauslakkana taas Konadin musta.



Ja tässä vielä lakka yksinään, päällä kerros Seche Viteä.


 Mitäs tykkäät? :) Kantsiiko tiirata muitakin Prismatic-lakkoja?




tiistai 23. lokakuuta 2012

Glittergeelikynnet... taas.

Ne uudet geelikynnet... 

Ei mitään erityistä: pinkkiä glitteriä geelin joukkoon ja sillä hempeät kärjet. Koristelut jälleen sikseen, että saan lakkailla pienemmällä tuskalla (=ilman miljuunaa lakkakerrosta).

Vähänkö oon tylsä.




Ps. Taannoiseen pohdintaan: päällysgeeliin ei tullu karheita läikkiä, kun laitoin sitä himpun verran enemmän. 

torstai 18. lokakuuta 2012

Sodanjulistus, osa 2

Ihan ensin, lukaisepa tämä Sodanjulistus-merkintä Jos edes kynnet -blogista.

Postauksen kommentissa nro 7, joka on siis omani, kerrotaan näin: 
"Ps. Tunnen kyllä sun tuskan. Se niissä geeleissä on hyvä, et tuollaista ei tapahdu. Eiku… ;)"

(Herkkäsilmäisimmät, jotka kammoatte kuivia kynsinauhoja ja sormia, lopettakaa lukeminen tähän!)



Kräts!

Niinpä niin, pitikin mennä taas sanomaan jotain ääneen ;D.



Älä säikähdä, oma kynsi ei ole noin roisissa kunnossa.
Siinä on liimajäämää. 

Huh, onneksi ei sattunut. Kolme (!!) kynttä, joihin olin tehnyt tippipidennykset, luovuttivat heti juhlien jälkeisenä päivänä. Tätä sotaa ei tosin julisteta Papun tavoin maksamakkaraa vastaan vaan reilun vuoden avattuna ollutta kynsiliimaa sekä matkarattaita vastaan. Koskaan ennen ei oo tipit irronneet ja geelit katkenneet noin, joten en keksinyt muuta syytä kuin sen, että liiman pito on alkanut heiketä. Se yhdistettynä rattaiden etupyörien tiukkaan lukitusmekanismiin, johon aina tökkään kynteni: Voila! Murtuma on valmis ja saan keräillä kynnenkärkiä sohvalta, vessan lattialta ja leikkihuoneen nurkasta. 

Eteeni tuli siis pakkohuolto, vaikka olin uhannut elää näiden kynsien kanssa neljä viikkoa. Kolmeen on tyytyminen.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Ristiäiskynnet

Ristiäiskynnet piti saada mätsäämään kenkiin, omaan mekkooni, kastepuvun nauhaan sekä pojan ristiäispukuun. Haastetta siis :D. Mätsäys onnistui ok, mutta yhtään en näistä kynsistä tykännyt. Syynä siihen oli nuo ärrrrsyttävät strassit, joita menin survomaan joka kynteen. Ekaa kertaa ulkonevat koristeet tuntui todella ikäviltä kynsillä!


Lakkasin kärjet China Glaze Swing Babylla. Se on sitten ihana lakka ja taitaa olla vajunein värilakoistani, jos ei valkoista ja mustaa huomioida. Lakan väri on jännästi jotain kullan ja hopean välimaastoa.

Koristeeksi lisäsin mustahopeisia tarroja, joita ystäväni toi mulle kesällä tuliaisena, ja tarrojen kukkakuvioiden keskelle vielä turkoosit strassit. Pojan kastemekon nauhat oli juurikin tuon väriset, kuin strassit :). Nauhaa näkyy ekassa kuvassa kukkakimpussakin.


Geelikynnet oli tässä kohtaa jo kolme viikkoa vanhat ja sen alkoi kyllä jo huomata tyvestä. Kyllä ne kynnet vaan kasvaa, siitä ei pääse mihinkään :).


Kynsilakan väri sopi kenkiini ja pojan ristiäispuvun väriin, strassit sopivat kastenauhan, ristiäispuvun ja kakkukoristeiden :D sävyyn ja mekossani oli helmassa kukkia, joten siitä syystä valitsin nuo kukkatarrat. Aika hyvin junailtu, eikö ;).

Ja katsokaas, miten ihanat pikku conssit ja rakennuspalikat minun kälyni näpersi sokerimassasta kakun päälle <3.



perjantai 12. lokakuuta 2012

Hello Dolly

Kaunis swatcheissa ja pullossa, mutta omilla kynsillä kuitenkin vähän pettymys. Niin kuin lähes kaikki glitterlakat. Oon aina ihan intopinkeenä ostamassa glitterlakkoja ja joudun lähes poikkeuksetta toteamaan "njäääh".  Tää kuitenkin saa meiltä kodin ja uuden mahdollisuuden. Onneksi kokeilin kiekolle useamman lakan päälle :).


Pretty & Polished Hello Dolly on indielakka (kynsilakkaharrastajien omatekemiä lakkoja), johon törmäsin tilatessani uutta leimauslaattaa, jota Papu hehkutteli taannoin. Lakka on kirkas ja siinä on valkoisia, liloja ja pinkkejä erikokoisia hexglittereitä sekä paljon pientä hologlitteriä. Aika herkku. Nuo isot valkoiset ja pinkit, läpikuultavat glitterit tekee tästä mulle mieluisan ja juuri noiden takia halusin tämän tilatakin. Harmi vain, että niitä on vaikea metsästää sutiin ja saada kynnelle :/.



Lakat oikealta vasemmalle:
OPI Pedal Faster Suzi, Color Club Incognito, a-england Iseult, Misa Coffee Pick me up.

Hologrammiloistoa epätarkassa kuvassa.

Olisin halunnut kynsille OPI-lakan, mutta neljän kerroksen jälkeen luovutin ja vaihdoin a-englandiin. Mulla on geelikynsissä edelleen ne violetit glitterit ja nepäs onkin vallan ärsyttävät, kun haluaisi lakata huonommin peittävillä lakoilla. Murh. Näistäkin jäivät paistamaan vähän läpi, mutta päätin, etten häiriinny asiasta. Päätös ei kylläkään pitänyt ;D.


Oi katsokaa, mikä välkehtivä ihanuus <3.

Että sellaiset. Meillä valmistaudutaan nimeämään pienokaistamme, joten palaillaan taas asiaan ensi viikolla. Kunhan löydän jostain aikaa huoltaa kynnet ja vaihdan vaaleammat koristelut, niin pääsen kokeilemaan muutamaa uutta lakkaa, joilla menetin blogikirppisneitsyyteni ;).



sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Suedet

Hahaa, yllätys! Eipä mennytkään viikkoa, ei. 

Edellisiin lakkauksiini tein pilkkuja OPIn Suede-lakalla ja nyt piti päästä käyttämään sellaista ihan kunnolla. Mulla on kolme noita mokkanahkaisia elikkäs mattapintaiseksi kuivuvia lakkoja (nimiä klikkamalla näet pari aiempaa lakkausta näillä lakoilla): 
We'll Always Have Paris SuedeYou Don't Know Jacques! Suede sekä tämän päiväisissä kynsissä nähtävä Lincoln Park After Dark Suede. Olin lähes varma, etten ole koskaan lakannut koko kynttä tällä lakalla, mutta olinhan minä. Hauskaa selailla omaa blogia taaksepäin, kun ei ollenkaan muista, mitä kaikkea sitä on tullut askarreltua :).


Nämä Suede-lakat on levittämisen ja kuivumisen suhteen minun mielestäni kiireisen (tai sellaisen, jolla ei ole aikaa kynsien lakkaamiseen ;))  ihmisen unelmia. Levittäminen OPIn leveällä ja laadukkaalla siveltimellä on nopeaa ja tarkkaa (vaikkakaan lakkojen koostumus ei oo helpoin mahdollinen) ja kuivuminen käy todellakin sekunneissa! Ja mikä parasta, lakka peittää yhdellä kerroksella! Siihen ei kovin moni lakka pysty. 


Lakan pysyvyys onkin sitten se heikko kohta, jonka valmistaja jo ilmoittaakin lakkapullossa roikkuvassa pienessä käyttöohjeessa. Lakkasin nyt ensimmäistä kertaa Suedella geelikynnet, joten uskoisin pysyvyyden olevan parempi.


Laitoin nimettömiin kuparinsävyisiä hexagonglittereitä kynnen reunoille ja Essie Matte About You -mattapäällyslakka pari kerrosta. Jonain päivänä teen kaikkiin kynsiin tällaiset, näistä tuli nimittäin aivan ihanat <3. Polish This -blogin Annie on näpertänyt aiemmin samantyyppiset, joista siis idean näpistinkin :).


Jälleen kerran totesin, että mattapäällyslakka tekee ihan toisenlaista jälkeä, kuin OPI Suedet itsessään. Toinen on matta ja toinen on se mokkanahka :). Mattalakka jännästi kadotti osan tuon lakan hopeisista hippusista ja teki pinnasta samean näköisen. 

Sehän näissä Suede-lakoissa on muuten myös hyvä puoli, että päälle voi vetäistä kerroksen-pari hyvää päällyslakkaa ja lakasta saa ihan uudennäköisen, kun se muuttuu kiiltäväksi. Ja avot, alkaa kestääkin taas paremmin kynsillä :). 


Oliko ihan liian suuri OPI Suede -hehkutus? :D

lauantai 6. lokakuuta 2012

Mannequin nails ... ja vähän leopardia

Ekaa kertaa reiluun viikkoon jaksoin edes ajatella lakkoja. Luojalle (eli tässä tapauksessa minulle ;D) kiitokset, että on geelikynnet, niin kynnet pysyy nättinä pitkät tovit ilman huolen häivää :).

Mieli teki kovasti taas pitsikynsiä, mutta koska hetki sitten (okei, siitä on jo toista kuukautta...) tein nudet pitsit, niin päätin yrittää saada aikaan jotain muuta. Nudevillitys jyllää minussa kovasti, joten samalla linjalla mennään. Inspis näihin tuli kaulahuivistani, jonka tilasin kesällä hmm... muistaakseni Nellystä.


Äsken, kun aloitin kirjoittamaan tätä postausta, kirjoitin googlen kuvahakuun 'nude leopardi'. Tuli kumma kutina, että oon hiljattain nähnyt nudea leoa jossain blogissa. Ja niinhän minä olinkin, nimittäin täällä.

Omat leoni toteutin lakkaamalla ensin koko kynnen all-time-favourite-nudellani Color Clubin Incongnitolla (joka on edelleen pieni painajainen lakatessa, mutta niin-niin sen arvoinen kynsillä <3). Sannun (lähes) mannequin nails -lakka! I Luuuuv!


Incognitoa piti laittaa kolme kerrosta ja violetit glitterit geelin alla jäi silti näkyviin :/. Onko kellään muuten kokemusta Diorin syksyn kynsilakkojen peittävyydestä? Myyjä rohkeni Kicksissä sanomaan, että se nude peittaa luonnonkynnen yhdellä kerroksella. Ihan en purematta niellyt tuota... Tahtois testata :).


Leopardipilkuissa on mustaa Color Club ArtLineria sekä OPI You Don't Know Jacques! Suede -lakkaa. Suunnittelin lakkaavani nää mattapintaiseksi, mutta koska mattapäällyslakka teki tepposensa kolmen kynnen kanssa ja suttasi pilkut (siis en minä, vaan lakka ;P), niin päätin pelastaa viimeiset seitsemän ja vetäisin päälle Seche Viten. Hyvä ratkaisu, olinhan juuri äskettäin (hmm niin lähes kaksi kuukautta sitten :D) matannut Incongniton.

Värit valitsin kivasti, mätsää hyvin ihanaan huiviini, joka on muuten eka luopardikuosinen vaatekappaleeni ikinä. Mutta...




...miksi minun tekemät leopilkut näyttää aina ihan idioottimaisilta?!!!??! Aaaargh!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...