Sivut

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lakkalaatikon pinkki aarre #1

Vaikkei mulla ookaan monisatapäistä lakkavalikoimaa, niin silti tuonne laatikkoon hukkuu lakkoja, joiden olemassaoloa ei melkein edes muista. Koko ajan on kuitenkin muutama uusi lakka testaamatta ja pedanttina tyyppinä haluan ne ensin testaamattomien laatikosta kaveriensa joukkoon työpöytäni laatikkoon. Siksi siis vanhempia lakkoja jää unholaan, vaikka niitä toki välillä tuleekin siliteltyä hypisteltyä. 
Tässä yksi kaunotar, China Glaze Caribbean Temptation.


Lakka on ihana, kirkas pinkki, jossa on reippaasti sinistä shimmeriä. Vai onkohan tällä jotain tekemistä flashin kanssa? Apua? Lupaan kyllä ottaa tämän bloggausvuoden agendalle lakkakoostumusten termien opettelun ja ehkä vähän jopa tunnistamaankin niitä. Oon ihan onneton niiden kanssa!


Laitoin lakkaa kolme kerrosta ja vielä ihan vähän kuulsi ranskiskärjet läpi. Luonnonkynnet saisi varmasti kolmella peittoon. Päällä kerros Seche Viteä. En halunnut/jaksanut/ehtinyt koristella näitä mitenkään, kun olivat mokomat niin tuijoteltavat ihan näinkin. Pitkästä aikaa ihan vaan taviksesti lakatut kynnet. Tätä pitäisi harrastaa useamminkin!


Oi voi, niin kaunis. Levittäminenkin oli helppoa :).

Ulkona auringonpaisteessa.

Mitäs pidät tästä houkutuksesta? 
Ja onko muillakin lakkakoostumukset vähän hukassa?


5 kommenttia:

  1. Ihana se on! Mullakin on täysin koostumukset hukassa :D Mun mielestä tuossa olis kuitenkin "flash" ;) Sitten pitäis vielä osata erottaaa jellyt ja crellyt, shimmerit ja pienet fleckit. Apua tosiaan ;D

    VastaaPoista
  2. Kuulepas tässä olis tämmöinen linkki: http://www.lacquerized.com/2010/04/finish-it-up.html, jota mä käytän aina kun on koostumukset sun muut hakusessa :D Siellä on hyyyvin paljon tosi hyödyllistä tietoa muutenkin :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä on koostumukset hukassa :D Ehkä uskallan sanoa tunnistavani puhtaan cremen, jossa ei ole mitään muuta. Joten tästä en uskalla lainkaan mennä sanomaan mikä on, paitsi että onpa ihanan näköinen!

    VastaaPoista
  4. Heips! Pikkuinen haaste blogissani sinulle. www.caramianblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. En tiedä minäkään, mikä on mutta onpa upea lakka!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...